Kaliumfosfaatti on aivotoiminnan solumineraali
Jokainen ajatus tarvitsee kaliumfosfaattia. Sitä tarvitaan aivojen ja hermojen harmaan aineen muodostumiseen. Kaliumfosfaatti valmistaa yhdessä rasvahappojen ja valkuaisaineen kanssa lesitiiniä, jota tarvitaan aivosolujen uusiutumiseen.
Jos pitäisi kuvailla yhdellä sanalla kaliumfosfaattia, se olisi HARMAUS. Harmautta mielessä ja harmautta kasvojen iholla. Kaliumfosfaatin liian vähäinen määrä kehossa saattaa nimittäin aiheuttaa energian puutetta, väsymystä, aivosumua ja muistin heikkenemistä. Kasvoanalyysissä tämän mineraalin puutos näkyy tuhanharmaana värityksenä.
Ravinnon merkitys aivojen toimintaan
Kalsium ja fosfori ovat kehomme yleisimmät kivennäisaineet. Kolmanneksi yleisin on kalium.
Aivosolujen uusiutumisessa on ravinnolla suuri merkitys koko ihmisen elämän ajan. Hiilihydraatit, proteiinit, hyvälaatuiset rasvat, vitamiinit ja mineraalit vaikuttavat muistiin, oppimiseen, ajatteluun ja lisäksi myös mielenterveyteen. Aivojen rappeutuminen alkaa jo hieman alle kolmekymppisenä. Alzheimerin ja dementian aivomuutokset kehittyvät pikkuhiljaa, jopa 20-vuotta ennen varsinaisen taudin toteamista.
Kalium
Kaliumin tärkein tehtävä on niin sanotussa kalium-natrium-ionipumpussa, jonka ylläpitäminen kuluttaa noin 30% elimistön käyttämästä energiasta. Ionipumpun avulla hermoimpulssit ja muut sähköiset viestit pääsevät kulkemaan kehossa.
Kalium toimii natriumin vastavaikuttajana. Jos kaliumia on ionipumpussa liian vähän, pumppu ei toimi ja hermoimpulssien kulku hidastuu. Oireina ovat väsymys ja erilaiset aivotoiminnan häiriöt. Myös sydänkohtauksien ja rytmihäiriöiden riski kasvavaa. Kalium alentaa verenpainetta ja riskiä saada sydäninfarkti. Kaliumia saa ravinnosta mm. kasviksista, pähkinöistä, vilja- ja maitotuotteista, lihasta ja kalasta.
Fosfori
Fosfori vahvistaa aivosolujen solukalvoja ja neuronien myeliiniä. Se on tärkeä aine, jotta aivot pysyvät terveinä ja aktiivisina. Fosfori on tärkeä ravinne oppimisen ja monien kongnitiivisten toimintojen kannalta. Fosfori vahvistaa neuroneja, jolloin muisti säilyy hyvänä iän karttuessa.
Fosforia saa seuraavista ravintoaineista: juusto, sardiinit, äyriäiset, tumma suklaa, kananmunat, kala ja liha.
Kaliumfosfaattia tarvitaan kudosten uusiutumiseen. Se on tärkeä osa kehon hapettumisprosessia ja hapen/hiilidioksin kaasujen vaihtoa. Kaliumfosfaatti estää solujen rappeutumista ja hajoamista. Biokemiallinen solumineraali, jolla on antiseptisia vaikutuksia.
Antlitz- eli kasvoanalyysi
Dr. Hichetierin 1900-luvun alussa kehittämän kasvoanalyysin mukaan Solumineraali 5:n puutos voi aiheuttaa harmautta kasvoille. Koko kasvoilla voi olla tuhkan harmaa väritys tai sitten harmaata esiintyy tietyillä kasvojen alueilla. Yleisemmin silmien ulkonurkassa, otsalla, leuassa ja ylähuulen alueella.
Solumineraali 5 eli kaliumfosfaatin puutos saattaa näkyä myös sisään painuneina ohimoina. Ohimoilla kasvojen molemmilla puolilla, silmien korkeudella, sijaitsevat ihon painuneet alueet – aivan kuin siinä olisi kuopat.
Muita puutoksen oireita:
aivosumu
huono muisti
oppimisvaikeudet
psyykkinen ja hermostollinen uupuminen
nälkä heti syömisen jälkeen
tuntemukset: lamaantuneisuus ja halvaantunut olo
hiusten harmaantuminen
pahanhajuinen hengitys
ikenien verenvuoto
kielen pinnalla voi olla rusehtavaa kerrostumaa
Solumineraali 5 käytetään palauttamaan hermojen energia ja se tavallaan kattaa koko henkisen uupumuksen kentän. Kaliumfosfaatin epätasapainotilalle on tyypillistä heikentyminen, energian puute ja rappeutuminen. Ihmisille, jotka ovat hermostuneita, yliherkkiä, helposti pelästyviä ja jotka uupuvat nopeasti.
Hyvä mineraali kun tarvitaan lisääntynyttä voimaa ja kestävyyttä hermostoon. Kaliumfosfaatti terävöittää muistia. Sopii hyvin käytettäväksi, kun edessä aivotoiminnan haasteita kuten esimerkiksi ylioppilaskoe.
Masennukseen, jossa ei näy olevan mitään syytä. Ihmisille, joka ovat masentuneita, ilottomia ja eivät halua olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Altzheimerin tukihoitoon.
Unettomuuteen, varsinkin silloin kun unettomuus johtuu huolista. Myös epäsäännöllisestä työstä johtuvaan unettomuuteen.
Solumineraali 5 on kuin ”homeopaattista Valiumia”. Se rauhoittaa hellävaraisesti, kun ihminen on hermostunut ja stressaantunut.
Rakkaudesta solumineraaleihin,
Homeopaatti Anne
Comments